Mikäli Ruotsin valtiopäivät valittaisiin vain naisten äänillä, demarien Magdalena Andersson olisi ollut viimeiset neljä vuotta pääministeri. Ja jatkaisi maan johdossa myös seuraavan vaalikauden, vieläpä vahvan enemmistön tukemana.

Äänestyskäyttäytymisen erkaantuminen sukupuolten välillä on ollut yksi 2000-luvun megatrendeistä. Temaattisissa painotuksissahan asenteissa on ollut eroa jo paljon kauemmin, kenties maailman sivu.

Naiset ovat huolissaan hoivasta ja ympäristöstä, miehet taloudesta ja turvallisuudesta. Edelliset ovat kommentaattorislangin mukaan ”pehmeitä” kysymyksiä, jälkimmäiset ”kovia”.

Ekologiset näkökulmat ovat hyvien aikojen luksusta, kuten kulttuuripalvelutkin.

Ruotsin oikeistohallitus luopui 2022 ensi töikseen ”feministisestä ulkopolitiikasta”, joka oli kuulemma käsitteenä liian poliittisesti latautunut.

Toista on tämä nykyisen kansainvälisen järjestyksen toksisuus, joka korostaa kansallista etua ”pelastukoon ken voi” -hengessä.

Kehitysyhteistyö ja muu maailmanparannus ovat menneen talven lumia, ajalta ennen ilmastonmuutosta, jonka torjumiseen voidaan palata olojen rauhoittuessa, jos silloinkaan.

VAI PROVOSOIKO ajan henki edelleen valistuneessa Pohjolassa naisten vastareaktiota? Ruotsin tilastokeskuksen viimevuotinen puoluetutkimus viittaa siihen, että käyttäytymiserot vaaliuurnilla olisivat edelleen kasvamassa.

Naisten osuus korostuu vasemmistopuolueiden, vihreiden ja keskustan kannatuspohjassa, miesten oikeistossa.

Esimerkiksi sosialidemokraatteja symppasi 40 prosenttia naisista, miehistä hiukan yli 30 prosenttia. Ruotsidemokraattien kannattajissa taas on kaksi kertaa enemmän miehiä kuin naisia.

Nuorten kohdalla jako kärjistyy ja mukaan tulee annos keskipakoisuutta, kenties radikalismiakin. Lähes 20 prosenttia alle 35-vuotiaista naisista kannatti Ruotsin vasemmistopuoluetta, ympäristöpuoluettakin yli kymmenen.

Ilmasto- ja Palestiina-aktivisti Greta Thunbergin (s. 2003) sukupolven miehet puolestaan suunnistavat oikealle laidalle.

YKSI SYYSKUUN vaalien kiinnostavista kamppailuista käydään porvarinaisten äänistä. Se näkyy jo nyt muun muassa liberaalien kujanjuoksussa.

Pelastaakseen puolueensa yli äänikynnyksen puheenjohtaja Simona Mohamsson linjasi maaliskuussa, että liberaalit eivät enää vastusta ruotsidemokraattien osallistumista porvarihallitukseen. Kuin käännöksen vakuudeksi hän kaappasi Jimmie Åkessonin halaukseen kameroiden edessä.

Kirjailija Jan Guillou hämmästeli Aftonbladetin kolumnissaan, ettei olisi koskaan uskonut näkevänsä Åkessonin halaavan ruotsinkielistä arabinaista. Ja vielä vähemmän arabinaista halaamassa Åkessonia, hän lisäsi. Pyhäinhäväistys, kuin juutalainen kaulailemassa natsia, poliittinen itsemurha, Guillou soimasi.

TAITAVA POLITTINEN peliliike vai nurkkaan ahdistetun kuolinkorahdus?

Liberaalien johdosta erosi välittömästi pari keskeistä henkilöä, ja puolueen pelastajaksi haikailtu Birgitta Ohlsson siirtyi keskustan listoille. Toisaalta uusimmissa mielipidemittauksissa on nähty kannatuksen väreilyä ylöspäin.

Kristillisdemokraattien Ebba Busch taas flirttaili talvella yhteistyöllä sosiaalidemokraattien kanssa. Puoluetta sisältäpäin tuntevalta kuulin, että kyse oli lähinnä signaalista pääministeri Ulf Kristerssonille. Maltillisen kokoomuksen ei tule ottaa kristillisdemokraattien tukea itsestään selvyytenä.

Puolueet ovat laatineet strategiansa vaalikamppailuun, ja nyt seuraamme niiden taktisia sovelluksia kohti loppuhuipentumaa.

KAIKEN KAIKKIAAN Ruotsissa ollaan menossa syksyn vaaleihin samalla blokkijakaumalla kuin neljä vuotta sitten. Suurin ero on siinä, että oikeistorintaman voitto avaisi ruotsidemokraateille tien ministeripaikoille.

Se merkitsisi ainakin väliaikaista loppua tukipuoluejärjestelmälle. Ruotsin edellisestä enemmistöhallituksesta onkin jo aikaa. Fredrik Reinfeldtin johtama porvariallianssi saattoi nojata omaan parlamentaariseen enemmistöönsä vaalikauden 2006-2010.

Ulf Kristersson mielii jatkaa pääministerinä, vaikka kokoomus jäisi edellisvaalien tapaan tuloksessa Ruotsidemokraattien taakse. Jimmie Åkesson tyytyisi mieluusti esimerkiksi maahanmuutosta vastaavan ministerin postiin.

Asetelmat alkavat näin selkeytyä, mutta salkkujen jakamiseen on vielä pitkä matka. Siihen on sanansa sanottavana äänestäjillä, nuorilla ja vanhoilla, niin miehillä, naisilla kuin muunsukupuolisilla.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentti, joka työskentelee tutkijana ajatuspaja Magmassa.