Politiikka
4.2.2026 16:02 ・ Päivitetty: 4.2.2026 15:25
”Enää ei voida puhua läntisestä arvoyhteisöstä” – Näin Johannes Koskinen purkaa Stubbin puhetta
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskisen mielestä (sd.) tasavallan presidentin Alexander Stubbin pitämässä valtiopäivien avajaispuheessa kuului Suomen ulkopoliittisen asennon muutos.
Stubb puhui muotoaan hakevasta uudesta maailmanjärjestyksestä, jossa ei voi turvautua nostalgiaan. Eduskunnassa nostettiin jälkeenpäin esiin erityisesti puheen Yhdysvaltoja koskevia osuuksia.
Presidentti sanoi yhtäältä voiman ja vallan roolin jatkossa korostuvan ja toisaalta piti kiinni sääntöpohjaisesta järjestyksestä. Koskisen mukaan jännite nostaa esiin kysymyksen johdonmukaisuudesta.
– Pitäisi reagoida samalla tavalla rikkoopa kansainvälistä oikeutta tai sääntöpohjaista järjestystä kuka tahansa. Tästä on herännyt kritiikkiä. Onko ollut useampia standardeja? On varmasti tulevaisuuden kannalta tärkeää, että ollaan johdonmukaisia, Koskinen kommentoi Demokraatille.
JOHDONMUKAISUUDEN vaatimus on viime aikoina liittynyt ennen muuta Suomen merkittävimpään kumppanivaltioon Yhdysvaltoihin.
– Vanha puhe on ollut läntisestä arvoyhteisöstä. Tällä hetkellä sellaista ei tämän magalaisuuden vaikutuksen takia Yhdysvaltojen osalta ole. Kanadan ja Euroopan demokratioiden tapauksessa voidaan puhua transatlanttisesta arvoyhteisöstä, mutta USA ei siihen tällä hetkellä sitoudu.
Suomelle on Koskisen mukaan parhaillaan tärkeää rakentaa laajasti yhteyksiä Yhdysvaltoihin.
– Sitten voidaan eri reittejä vaikuttaa siihen, että tämä siirtymä (pois arvoyhteisöstä) ei jäisi pysyväksi ja pystyisimme palaamaan asianmukaiseen yhteistyöhön.
Stubb vahvisti puheessaan myös sen, että valtioneuvosto päivittää kevään aikana ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon. Tehtävä on muotoaan hakevan maailmanjärjestyksen oloissa vaativa.
– Oleellista on se, että selonteko tehdään noin vuoden aikajänteellä. Seuraavalle eduskuntakaudelle tehdään uuden hallituksen toimesta kokonaan uusi.
– Tässä tilanteessa korostuu varmasti eurooppalaisen yhteistyön, puolustuksen ja puolustusteollisuuden vahvistaminen. Naton eurooppalaisen pilarin ja omavaraisuuden kehittäminen. Samalla koetetaan pitää yllä Naton uskottavuustekijöitä, eli sopimuksen pitävyyttä, mahdollisen kriisin tullen.
VALTIONEUVOSTON avajaisten tiedotustilaisuudessaan presidentti Stubb kertoi pitävänsä ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen sykliä liian pitkänä. Koskinen muistuttaa, että runsaat kymmenen vuotta sitten oli esillä malli, jossa vaalikauden mittaiseen selontekoon tehtäisiin päivityksiä vuosittain.
– Sen tapaisia on joissakin maissa. Tai sitten selonteot tehtäisiin parin vuoden sykleissä. Näitä on syytä miettiä ensi vuoden vaalien jälkeen. Hallitusohjelmassa varmaan täsmennetään, että onko tätä konstruktiota tarvetta muuttaa pysyvämmin.
Yhdysvaltain ulkopolitiikan viimeaikainen tempoilevuus korostaa Koskisen mukaan sitä, että yhteistyön mekanismi presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan välillä täytyy saada toimivaksi.
– Tiedot pitää saada ajoissa, että asioihin voidaan vaikuttaa ja reagoida myös täällä eduskunnassa, ettei jäädä jälkikäteisen arvion varaan.
Stubbin avajaispuhetta kiiteltiin eduskunnassa myös arvopohjaisen realismin selkeämmästä esittelystä.
– Siinä oli keskeistä se, että enää ei voida puhua läntisestä arvoyhteisöstä, joten pitää tarkentaa missä kohdin Yhdysvaltain nykylinja eroaa siitä.
STUBB sanoi puheessaan, että Yhdysvaltain nykyhallinnon ulkopolitiikan taustalla on ideologia, joka on ristiriidassa omien arvojemme kanssa esimerkiksi siinä, että se murentaa nykyistä kansainvälistä järjestelmää.
Yhdysvallat myös toimii Stubbin mukaan enemmän kansainvälisten instituutioiden ulkopuolella ja Eurooppa Yhdysvaltain prioriteettilistalla vasta kolmas läntisen pallonpuoliskon ja Aasian-Tyynenmeren alueen jälkeen.
– On asioita, joissa teemme yhteistyötä, kuten puolustus, Nato ja meriteollisuus. Samalla on asioita, joista olemme avoimesti eri mieltä, kuten ilmastonmuutos tai suhtautuminen kansainvälisiin instituutioihin ja sääntöihin, Stubb sanoi.
Ero aikaisempaan on Koskisen mukaan selkeä.
– Obaman tai Bidenin aikana oli korostusta demokratioiden liitosta. Biden järjesti siitä pari konferenssiakin, että haettaisiin globaalisti yhteen samoin ajattelevia maita. Nythän magalainen Trumpin strategioiden linja on täysin toisenlainen. Se on yksittäisistä asioista suurin, joka tässä muutoksia kaipaa.
Toinen selonteon kannalta päivittämistä vaativa asia liittyy Yhdysvaltain tapoihin tehdä kauppapolitiikkaa. Kyse on Trumpin tulleista.
– Tullien käyttö aseena on uusi ilmiö. Se vaatisi isompaakin strategioiden arvioimista koko Euroopan tasolla.
Arvopohjaisen realismin arvopohja liittyy Koskisen mukaan YK-vetoiseen järjestökenttään ja kansainvälisiin sopimuksiin. Presidentti Stubb totesi puheessaan, että kansainvälisiä sääntöjä ja instituutioita tarvitaan vähintään yhtä paljon kuin ennenkin.
– Kyse ei ole idealismista, eikä edes pelkästään arvoistamme. Kyse on nimenomaan etujemme puolustamisesta. Etujemme, jotka liittyvät turvallisuuteen, talouteen ja lopulta arkiseen elämäämme ja elintasoomme, Stubb sanoi.
VAIKKA Yhdysvallat ilmoitti vetäytyvänsä lukumääräisesti isosta joukosta YK-järjestöjä, kuten WHO:sta, tärkeimmät Koskisen mukaan säilyivät.
– Niiden rahoitus ja uudistaminen toimivammiksi pitäisi pystyä varmistamaan. Koko järjestökentän hajottamista ei pitäisi sallia.
Synkimmissä analyyseissä YK-pohjaisen maailmanjärjestyksen on todettu jo vetävän viimeisiään. Koskisen mukaan varjeltavaa vielä on.
– YK:n peruskirja ja sen kautta tehty sääntely on luonut suurimman osan kansainvälisestä oikeudesta. Olisi kovin iso menetys, jos siitä lähdetään lipsumaan. Tässä on poikkeuksellisia tekijöitä paitsi Yhdysvaltain presidentin toiminta myös pääsihteerikauden päättyminen YK:ssa ja otteen herpaantuminen.
– Suurvaltojen härski veto-oikeuden käyttö on viime vuosien aikana pahentunut. Näihin pitää hakea lääkkeitä. Tuleva pääsihteerivalinta on tärkeä. Ja reformien suuntaaminen, millä järjestelmää saadaan tehostettua.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
