Julkisen talouden tasapaino on vinksallaan, Parlamentaarinen velkajarrutyöryhmä on sopinut, että velkaantumiselle on laitettava stoppi.

Pontevat puheet on kuultu jo aiemminkin, mutta menoleikkausten ja veronkorotusten konkreettinen tekeminen on poliitikoille pirullista puuhaa. Helpompi olisi hövelisti lupailla kansalaisille kaikkea mukavaa.

Miten oppositiopoliitikot perustelevat omille äänestäjilleen tulevat ankarat sopeutustoimet, ja hallituspoliitikot sen että oman taloudenpidon linja ei tällä kaudella onnistunut lupausten mukaisesti?

– Uskallan väittää, että kokoomusta äänestävät ovat jo pitemmän aikaa odottaneet, milloin ryhdytään entistä tehokkaampiin toimiin julkisen talouden velkaantumisen hidastamiseksi.

Mutta sopeuttaminen ei tarkoita vain leikkauksia, vaan verotuksenkin tehostamista myös suurituloisilta. Zyskowicz myöntää, että juuri veronkorotukset ovat puolueen ydinkannattajille vaikea pala.

– Kokoomuksen äänestäjät kavahtavat verojen kiristämistä enemmän kuin monien muiden puolueiden äänestäjät.

Silti hän uskoo, että poikkeuksellisessa tilanteessa myös veronkiristyksiä voidaan perustella. Ainakin valikoidusti.

– Kokoomuksen äänestäjät eivät ole homogeeninen joukko. Erilaisia pyhiä lehmiä on eri ihmisillä.

Joissain julkisen talouden asioissa puolue tuskin vaatii kulukuria.

– Ulkoinen ja sisäinen turvallisuus, eli puolustusmenot, poliisi ja rajavartiolaitos. Kyllä ne ovat kokoomuslaisille äänestäjille siellä leikkauslistojen häntäpäässä, Zyskowicz sanoo.

Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisessä Zyskowiczilla on ohje: hakekaa säästöjä tulonsiirroista, ei palveluista.

– Mieluummin leikattaisiin sairauspäivärahoista kuin terveyspalveluista.

Sama periaate ulottuu koulutukseen ja perhepolitiikkaan. Silti hänkin korostaa, että sosiaalitukienkin leikkaamisessa on rajansa.

– Ei voi eikä pidä leikata niin, että Suomen kaltaisessa sivistysmaassa köyhät ihmiset näkisivät nälkää.

VASEMMISTOLIITTO jäi velkajarrusovun ulkopuolelle, mutta tunnustaa muiden puolueiden tavoin julkisen talouden rakenteellisen epätasapainon ja korjaustoimien tarpeen.

– Kun yhdistetään ikääntyvä väestö, heikko talouskasvu ja veroasteen lasku, ei nyt tarvitse olla aivan kummoinen matemaatikko ymmärtääkseen, että se on kestämätön yhtälö, kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas.) sanoo.

Hän korostaa, että sopeutuskeskustelussa mennään harhaan, kun säästöistä tai kiristyksistä aletaan puhua itseisarvona.

– Sopeutus ei ole tavoite, vaan se on keino laskea velkasuhdetta.

Hän painottaa, että sopeutusten rinnalla on välttämätöntä huolehtia kasvuedellytyksistä. Muuten riskinä on, että liian kovat tai väärin suunnatut toimet jopa heikentävät taloutta.

Omille äänestäjille Sarkkinen ajattelee pystyvänsä perustelemaan tasapainottavia toimia talouden rakenneongelmilla. Puolue painottaisi leikkausten sijaan veronkorotuksia.

– Jos leikataan pienituloisilta, se on kaikki pois kotimaan kulutuksesta ja se myös heikentää talouskasvua.

Velkajarrun kaltaisiin tiukkoihin sääntöihin Sarkkinen suhtautuu varauksella. Hänen mukaansa talouspolitiikan pitää joustaa tilanteen mukaan.

– On olennaista tehdä järkevää suhdannepolitiikkaa eikä toimia niin, että ensin päätetään jotain ja siitä pidetään kiinni, vaikka maailma räjähtäisi ympärillä. Politiikkaa pitää tehdä ajassa, Sarkkinen sanoo.

Hän muistuttaa myös, että sopeutuskeskustelussa on kyse arvoista ja ideologiasta, ei pelkästä pakon sanelemasta tilanteesta.

– Jos sanon, että veroastetta pitää nostaa, se on ideologinen lausunto. Samoin jotkut muut voivat puolustaa menosopeutuksista omista ideologisista näkökulmistaan.

VELKAKESKUSTELUSSA on Suomessa jo vuosia ollut pakon maku, sanoo tutkija.

– 1990-luvun lamasta lähtien talouspoliittinen keskustelu on pyritty siirtämään johonkin epäpoliittisen välttämättömyyden piiriin, yliopistotutkija Jenni Karimäki Itä-Suomen yliopistosta sanoo.

Velka ja kestävyysvaje esitetään usein asioina, jotka “pitää hoitaa”, ilman että keskustelua käydään laajasti vaihtoehdoista tai arvoristiriidoista.

– Annetaan ymmärtää, että se nyt vaan pitää hoitaa ja siinä ei ole sijaa esimerkiksi puoluepoliittiselle eripuralle.

Velkajarrukeskustelu asettuu suoraan tähän jatkumoon. Kun sopeutus esitetään pakon sanelemana, vastuu vaikeista päätöksistä siirtyy osittain pois poliitikoilta.

Karimäki kuitenkin muistuttaa, ettei politiikka katoa mihinkään.

– Kyllähän siinä silti väistämättä on myös puoluepoliittinen ja ideologinen ulottuvuus.

Siinä missä poliittinen eliitti rakentaa velkajarrun ympärille yhteistä kehystä, äänestäjien tulkinnat jakautuvat jyrkästi sen mukaan miten he hahmottavat talouden tilaa.

Puolueille tämä tarkoittaa, että velkajarrua ei voi perustella yhdellä viestillä. Samasta sopimuksesta täytyy rakentaa erilaisia tulkintoja eri yleisöille: toisille se edustaa vastuunkantoa, toisille liiallista kuria.

AVOIMUUS onkin toimien perustelemisessa tärkeää, sanoo kansanedustaja Joona Räsänen (sd.).

– Jos muu ei tepsi, kannattaa kokeilla totuutta, Räsänen sanoo.

Hänen mukaansa ensimmäinen askel on selittää, miksi leikkauksia ja veronkorotuksia tarvitaan.

– Velkaantumisemme on tällä hetkellä ripeintä koko Euroopassa. Nykyinen hyvinvointi rahoitetaan vuosittain sillä, että otetaan keskimäärin 15 miljardia aina uutta velkaa. Ennuste on, että pelkät korkokustannukset nousevat jo kuuteen miljardiin euroon vuodessa. Jokainen voi miettiä, mihin muuhun ne rahat voitaisiin käyttää.

Räsänen arvioi, että kun velan määrä konkretisoidaan, ihmiset yleensä ymmärtävät tilanteen vakavuuden.

– Jos mitään ei saa sopeuttaa, myönnämme, että tämä yhteiskuntamalli pysyy pystyssä vain 15 miljardin euron vuosittaisella lisävelalla.

Räsäsen mukaan keskeistä on, mitä suojellaan.

– Vanhusten hoito, perusterveydenhuolto ja koulutus ovat ytimiä, joita pitää pystyä suojaamaan. Palvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan ydintä.

Sopeutuksen vaihtoehto olisi synkkä: kasvavat korkomenot, markkinoiden luottamuksen heikkeneminen ja yhä raskaampi velkataakka tuleville sukupolville. Eivätkä nyt esitetyt toimet edes lopeta velkaantumista.

– Vaikka ensi kauden sopeutustoimet toteutettaisiin suunnitellusti, siinäkin tilanteessa Suomi ottaisi vuoden 2031 jälkeen edelleen uutta velkaa vuosittain 7-8 miljardia.

Juttu jatkuu kuvan alla…

Antti Kurvinen, Joona Räsänen ja Saara Hyrkkö.

KATAJAISEN kansan keskuudessa talouskurille löytyy laajaa ymmärrystä, keskusta uskoo. Kansanedustaja Antti Kurvisen (kesk.) mukaan suomalaisille ei ole vaikea perustella velkajarrua.

Mutta ristiriita syntyy, kun säästöt konkretisoituvat.

– Lähtökohtaisesti ollaan talouskuri-ihmisiä ja kyllä sopeutetaan mielellään, mutta sitten kun pitäisi puuttua omaan verotukseen tai omiin palveluihin, niin siinä se altruismi sitten loppuu, Kurvinen sanoo

Hän korostaa, että julkisen talouden säästöt eivät kohdistu marginaaleihin, vaan suuriin kokonaisuuksiin. Käsitys helpoista säästökohteista on usein harhainen.

– Monet luulevat, että meillä on paljon jotain hömppää ja sitä voidaan leikata, ja sitten voidaan hoitaa vanhukset ja muut, Kurvinen sanoo.

Sopeuttamisessa täytyy tehdä paljon valintaa arvokeskustelun kautta: kaikkia ei voida tukea samalla tavalla. Hän nostaa esiin ryhmät, jotka ovat kaikkein riippuvaisimpia yhteiskunnasta.

– 90-vuotias muistisairas ei voi vaikuttaa omaan tulotasoonsa. Samoin 15-vuotias kehitysvammainen ei voi vaikuttaa kauheasti omaan elämäänsä, Kurvinen sanoo.

Hyvinvoivilta voidaan hänen mukaansa odottaa enemmän.

– Jos olet terve, työikäinen ihminen, ehkä sinua ei tarvitsisi niin paljon paapoa.

Mutta alueiden, kuten syrjäseutujen epätasa-arvoinen kohtelu sopeutuksissa on keskustalle kipupiste.

– On ilmeinen riski, että tämä syventää alueellista eriarvoisuutta.

VIHREIDENKIN mielestä velkaantumisen hillitseminen on välttämätöntä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr) muistuttaa, ettei talouden jättileikkauksista ole vielä lopullisesti päätetty.

– Olemme sopineet kehikosta ja tavoitteesta, mutta emme siitä, millä keinoilla tavoitteeseen päästään, Hyrkkö sanoo.

Ne ratkaistaan myöhemmin poliittisessa prosessissa. Nyt keskustelussa olevat miljardien sopeutustarpeet ovat valtiovarainministeriön arvioita.

– Niihin liittyy hirveästi epävarmuuksia, Hyrkkö sanoo.

Hänen mukaansa tulevan vaalikauden tavoitteet määräytyvät osin EU-sääntöjen kautta, mutta lopullinen taso riippuu taloustilanteen kehityksestä.

Osa äänestäjistä pelkää hyvinvointivaltion murentuvan. Hyrkkö painottaa, että nykyisenkaltaiset leikkaukset eivät ole ainoa vaihtoehto.

Kysymykseen siitä, jääkö vihreille tärkeä ilmastopolitiikka kulukurissa kaiken muun jalkoihin, Hyrkkö suhtautuu kriittisesti. Ilmastopolitiikka on kysymyksensä, joka ei liity suoraan sopeutuksiin.

– Jos ympäristökriisien hoitamisessa epäonnistutaan, sen hintalappu vasta onkin kova.

Hänen mukaansa sopeutusta tulisi käyttää mahdollisuutena ohjata taloutta kestävämpään suuntaan, ei päinvastoin.

KAIKEN EDELLÄKUVATUN perusteella voi päätellä, miten ensi kevään vaalit poikkeavat aiemmista.

– Seuraavat vaalit tulevat todennäköisesti olemaan dystopiavaalit, eli emme kuule mitään ruusuisia tulevaisuuden kuvia ja suuria lupauksia. ”Sari-sairaanhoitajista” tai ”vappusatasista” ei tulla puhumaan, tutkija Jenni Karimäki sanoo.

Talouskehys rajoittaa poliittista liikkumatilaa niin voimakkaasti, että positiivisia avauksia on vaikea rakentaa uskottavasti.

– Nyt poliitikot vielä odottelevat, koska kukaan ei halua lähteä ensimmäisenä lukemaan madonlukuja, Karimäki sanoo.

Leikkauslistojen ja veronkorotusaikeiden julkaiseminen sisältää puolueille ja yksittäisille ehdokkaille ison poliittisen riskin, tekipä sen milloin vain.

Omien keinojen kertominen liian varhain antaa vastustajille aikaa hyökätä, ja viivyttely taas johtaa väistelysyytöksiin.