Pelin avaa Laura Andersson, ensikertalaisia kaiketi.

”Visasitaatti on Hanya Yanagiharan teoksesta Pieni elämä. Kirja on jäänyt mieleeni taidokkaana ja sujuvasti etenevänä, mutta samalla kovin ahdistavana tarinana. Kirjan päätyttyä lukijalla oli aika tyhjä olo. Upea, mutta rankka lukukokemus.”

Taina Ukkonen on vähän monisanaisempi.

Olen lukenut romaanin melko pian sen ilmestymisen jälkeen ja pidin sitä pääasiassa erittäin mielenkiintoisena ja kauniisti kirjoitettuna, vaikka se välillä oli raskasta luettavaa ja liiankin yksityiskohtaista kuvausta. Niinpä siitä tuli myös mieleen erään lukupiirini entisen jäsenen sanonta, jota tämä jäsen käytti lähes kaikista tiiliskiviromaaneista: puolet pois ja loppu lyhyesti.”

Juhani Niemi pistää mitassa vielä paremmaksi.

”Pieni elämä (alkuteos A Little Life, 2015) on yksi viime vuosien hehkutetuimmista amerikkalaisista romaaneista ja sen kirjoittaja Hanya Yanagihara on noussut toisella teoksellaan osaksi pakollisten lukuromaanien tekijöiden eliittiä (aiemmin häneltä on ilmestynyt The People in the Trees, jota ei ole suomennettu). Pieni elämä, nimestään huolimatta lähes tuhatsivuinen neljän newyorkilaismiehen kasvutarina, pysyy kuumeisesta kerronnastaan, vuosikymmenten yli ulottuvasta juonikaarestaan ja lukuisista henkilöhahmoistaan huolimatta kasassa viimeiseen lauseeseen saakka. Pieni elämä on aivan uskomaton tarina. Sitä lukiessaan saa kokea aikamoisen tunteiden vuoristoradan. Se kertoo hyvästä ja pahasta, rakkaudesta ja vihasta. Se saa myös arvostamaan entistä enemmän tavallista ja turvallista elämää, ystävyyttä ja läheisten tukea.

Yanagihara on loistava kirjoittaja. Hän kuvailee taidokkaasti ja syvällisesti erilaisia arjen ja ihmiselämän ilmiöitä sekä outojakin yksityiskohtia. Hän myös yhdistelee mielenkiintoisesti nykyhetkeä ja muistoja. Ajassa hypitään välillä niin, että varsinkin aluksi oli vaikea pysyä kärryillä, mitä aikaa missäkin tilanteessa eletään. Toisinaan asioita kuvaillaan hyvinkin pitkästi menneiden tapahtumien ja muistojen kautta ja sitten taas palataan nykyhetkeen tai johonkin muuhun aikaan. Kun tarinaan pääsi kunnolla sisälle, tätä alkoi onneksi hahmottaa helpommin.

Pieni elämä on painava ja kunnianhimoinen, mutta vaikka sen tietynlainen raakuus ja pahuus onkin läsnä lähes 1000 sivua, taustalla soiva tummaeleinen pianomusiikki onnistuu kuitenkin välttämään toivottomuuden ja pimeyden tunteen läpi koko romaanin.”

KIRJAN TIILISKIVIKOKO on vähän arveluttanut Tuula Hynystä.

”Rohkenen vastata tämänkertaiseen pähkinään, vaikka en ole kirjaa lukenutkaan. Kyseessä on varmaankin Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Olen aiemmin ollut aikeissa lainata sen luettuani kiittävät arvostelut, mutta kun kohtasin sen kirjastossa yli 900-sivuisessa komeudessaan se jäi sillä kertaa hyllylle.

Usein paksujen romaanien kohdalla olisi toivonut tiivistämistä, mutta ehkä tämä teos kuuluisi niihin, joiden lukemisen nautinnon haluaisi jatkuvan pitkään.”

Mauri Niemi tuumii näin:

”Tämänkertainen visa oli niitä harvoja, joihin ratkaisu löytyi suoraan sitaattia lukemalla. Liekö syynä kirjan, Pienen elämän, rankka sisältö, joka jätti syvän jäljen muistiin. Juden ja hänen ystäviensä elämä ei tosiaankaan ole pieni, vaan se sisältää tuskallisesti kaiken pahuuden mitä ihmismieli voi keksiä. Romaani on hienosti rakennettu ja koukuttaa lukemaan koko 900-sivuisen tiiliskiven synkästä sisällöstä huolimatta.”

Näin puolestaan Jari-Pekka Vuorela, joka pohtii kirjailijan kansallisuutta/etnistä taustaa:

”Mihin maailman kolkkaan sijoittaisit nimen Hanya Yanagihara? Voisi kuulostaa japanilaiselta tai havaijilaiselta ja sellaisia taustoja kirjailijalta löytyykin. Ulkonäkö voisi viitata Koreankin suuntaan: sieltä oli kotoisin hänen äitinsä suku.

Yhdysvalloissa kirjailija on elämänsä viettänyt. Muistan kyllä, että visateos A Little Life oli Booker-ehdokkaana vuonna 2015, mutta en itse asiassa edes tiennyt, että se on suomennettukin jo vuonna 2017. Ainakin nimi on hyvin käännetty…”

BEATLES-TASOKIN vastauksissa tavoitettiin. Sinne leijui Rauni Anita Martikainen.

Stefan Ek on vilkaissut naapurimaan lehtiä.

”Kyseessä taitaa olla Hanya Yanagiharan tiiliskiven kokoinen Pieni elämä. Sattumoisin Ruotsin suurimpiin lehtiin kuuluvassa Dagens Nyheterissä oli viime kuussa juttu tästä kirjasta, jossa mahtipontisesti väitettiin sen olevan 2000-luvun suurimpia kaunokirjallisia ilmiöitä. Kenties, minua joka tapauksessa ihmetyttää suuresti, ettei siitä, tietääkseni, ole tehty tv-sarjaa.”

Jaana Pikkarainen-Haapasaari on jäänyt hämmennyksen tilaan.

”Olen lukenut kirjan vuosia sitten, enkä kyllä vieläkään tiedä täysin mitä siitä pidin. Se kyllä piti otteessa koko ajan, mutta ei ollut aivan lempikirjojani.”

Pienestä elämästä yhtä ja toista tiesivät myös Raila Rinne, Veikko Huuska, Tarmo Tikka, Helena Nurmio, Ossi Lehtiö ja Sirpa Taskinen. Palkinto lähtee Laura Anderssonille. (rb)

Visasitaatti 7

”Lumoava tarina erilaisuudesta ja nuoruudesta” kirjoitti arvovaltainen amerikkalaislehti tästä esikoisteoksesta, joka nosti tekijänsä maailmankuuluksi. Kirjan takakannessa lukee, jotta ”tarḱkanäköinen kuvaus länsimaisen yhteiskunnan jakautumisesta”.

Kuka on tämä reilu kymmenen vuotta sitten autofiktiollaan vain vähän yli kaksikymppisenä hätkähdyttänyt kirjailija, mikä teos? Vastaukset viimeistään 12.5. klo 12.00 s-postilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Pitkä punapää ja se toinen, huonoryhtinen, löivät minua vielä kerran. Sitten he äkkiä lähtivät. Ja siinä samassa he jo puhuivat ihan muusta. Arkisista asioista – ja se loukkasi minua: minä olin heidän elämässään vähemmän tärkeä kuin he minin elämässäni. Heti herättyäni minä omistin heille kaikki ajatukseni ja pelkoni. Minua loukkasi se, että he saattoivat unohtaa minut niin nopeasti.”