Keskeiset kokoomuksen konservatiivivaikuttajat alkoivat pöyristellä SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin muistilapuista, joita tämä oli vilkuillut vaalitenteissä.

Älykelloonkin kuulemma tulvi avustajien viestejä – ja tämä oli kokoomuksen oikeistosiiven mielestä osoitus oppositiojohtajan asiantuntemattomuudesta.

Näytti siltä, että kokoomuksen poltergeist-osasto yritti keskenään valituilla sanamuodoilla ja yhteisillä termeillä saada Lunttaaja-Antti -aihetunnistetta trendaamaan algoritmeissa.

Sillähän ei ollut näille kauhistelijoille mitään väliä, että muun muassa Petteri Orpo (kok) käyttää pätevien avustajiensa laatimia muistilistoja tai pitää usein kännykkää esillä puhe- ja kampanjatilaisuuksissa.

VÄHÄN AIKAISEMMIN perussuomalaiset yrittivät vakuuttaa omilleen, että demariehdokkaiden vaaliesitteissä on muitakin kieliä kuin suomi sen takia, että he ajavat väestönvaihtoa ja kalifaattia Helsinkiin.

Se, että kunnassa ”vain pari vuotta” asuneilla maahanmuuttajilla on lain mukaan yhä sekä ihmis- että äänioikeudet, mahdollistaa kuulemma sen että vasemmisto tuo tänne ulkomaalaisia vaalikarjakseen.

Pelottelu ja perättömyyksien puhuminen ei silti parantanut perussuomalaisten omaa vaalitulosta. Tuskin tulos olisi huonommaksikaan muuttunut, jos panettelun olisi jättänyt väliin.

TODENNÄKÖISESTI suuri osa maakuntien äänestäjistä ei edes huomannut näitä sosiaalisen median kuplissa kiehuneita viime hetken v****luja, vaikka poliitikot ja me toimittajat haluaisimmekin uskoa kaikkien lukevan X:n tai Blueskyn postauksiamme.

Äänestyspäätöksiin vaikuttivat ihan muut tekijät.

Miksi spinnauksia sitten piti tehdä? Hermojen pettämisen vai galluplukemien aiheuttaman stressin takia? Vastauksen tietävät vain politrukit itse, jos he uskaltavat analysoida omaa toimintaansa itsekriittisesti.

Yksi asia on kuitenkin selvää, ja se kertoo hyvää suomalaisen politiikanteon terveestä perustasta: luokkasodan lietsominen tai henkilökohtaisuuksiin menevä haukkuminen ei takaakaan automaattista vaalivoittoa, päinvastoin.

Mitä lähempänä vaaleja solvauslinjalle meno tapahtuu, sitä voimakkaampi vastareaktio voi tulla, eikä se riipu mistään oikeisto-vasemmisto -asetelmista.

Kun edellisten eduskuntavaalien alla Sanna Marin purki vaaliväittelyissä terävästi kiukkuaan opposition Petteri Orpoon, moni äänestäjä alkoi tuntea sympatiaa ryöpytettyä kohtaan, vaikkei olisi kannattanutkaan kokoomuksen tavoitteita. Samaa tekee usein nähty pääministerin ”lapaseksi” haukkuminen.

Myös oma esimerkki vaikuttaa ulostulojen uskottavuuteen.

”Detaljien ulkoa osaamista” penäävät laitaoikeistolaiset eivät vakuuta, jos he samaan aikaan ajavat rekrytestien pahnanpohjimmaista Arto Satosta Kelan johtajaksi.

PRESIDENTTIVAALIT 2024 olivat hyvä esimerkki täysin vastakkaisen strategian voimasta.

Keskeiset ja pätevimmät ehdokkaat kehuivat poikkeuksellisen avoimesti myös toistensa osaamista – ja ehkä eniten kilpailijoitaan tsempannut tarjokas istuu nyt tyytyväisenä presidentinlinnassa.