Politiikka
5.5.2025 11:31 ・ Päivitetty: 5.5.2025 11:33
Oikeusministeriö: Sinimustat on pakko hyväksyä taas puolueeksi
Sinimusta liike ry on saanut kokoon puoluerekisteriin pääsyn edellyttämät 5000 kannattajakorttia. Vuosi sitten huhtikuussa korkein hallinto-oikeus päätti purkaa liikkeen puoluerekisteröinnin. Oikeusministeriön mukaan nyt rekisteröinti palautetaan.
KHO arvioi purkupäätöksessään, että puolueen tavoitteet eivät olleet yhteensopivia perus- ja ihmisoikeuksien ja demokraattisten periaatteiden kanssa. Sinimustat toimitti sittemmin oikeusministeriölle uuden rekisteröintihakemuksen ja on nyt saanut uudelleen kasaan vaadittavat 5000 kannattajaa.
Oikeusministeriön vaalipäällikkö Arto Jääskeläinen vahvistaa Demokraatille, että sinimustat on hyväksyttävä puoluerekisteriin.
– Kyllä se on semmoinen tilanne. Puolueen ohjelma ja säännöt käsiteltiin jo vuosi sitten, kun he tekivät purkupäätöksen jälkeen uuden hakemuksen. He olivat tehneet yleisohjelman sellaiseen muotoon, että siinä ei ollut vaihtoehtoja. Kun lakia noudatetaan, sellainen yleisohjelma pitää hyväksyä, Jääskeläinen sanoo.
SINIMUSTAT sai vuoden aikaa kerätä vaadittavan kannattajamäärän. Keräyksen määräaika päättyy toukokuun lopussa.
– He ovat nyt saaneet sen. Kyllä tästä seuraa rekisteröinti.
Edellisen rekisteröinnin jälkeen sinimustat muutti yleisohjelmaansa, mikä sai oikeusministeriön hakemaan rekisteröinnin purkua KHO:sta. Jääskeläisen mukaan sama voisi periaatteessa toistua. Sinimustia ei voida sitouttaa olemaan muuttamatta yleisohjelmaansa uudelleen lainvastaiseksi, mikäli he näin haluaisivat menetellä.
– Yleisohjelman muutoksesta on kuitenkin lain mukaan ilmoitettava oikeusministeriölle. Jos sitä muutetaan sellaiseksi, että me emme olisi sitä hyväksyneet, sitten käymme mahdollisesti tämän samaisen kierroksen läpi mitä viimeksikin. Heillä pitää olla puoluelaissa tarkoitettu yleisohjelma, joka kestää vertailun muihin puolueisiin ja yleisiin demokraattisiin periaatteisiin.
JÄÄSKELÄISEN mukaan sinimustat voivat lopettaa kannattajakorttien keräämisen myös etuajassa, kun vaadittava määrä on saatu täyteen.
– Sen jälkeen, kun keräys lopetetaan, kannattajailmoitukset tarkastetaan. Kun ne ovat kaikki sähköisiä, digi- ja väestötietovirasto (DVV) tekee sähköisen tarkistuksen, niin se on aika muodollinen eikä varmasti kestä kauaa.
– Teemme virallisen päätöksen hyvin pian, kun saamme DVV:ltä ilmoituksen, että kaikki on kunnossa. Sanoisin, että lähiaikoina. Vähän riippuu siitä milloin yhdistys haluaa keräyksensä lopettaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.