Työllisyystilanteenkin arvioitiin kohenevan, mutta viiveellä. Avainasemassa on suomalaisyritysten johdon halu, kyky ja rohkeus innovaatioihin, joiden eteen on kotimaassa liiton mukaan tehty kaikki mahdollinen,

Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila muistutti, että pelkästään kymmenen vuoden katsausaikana muutos on ollut iso: nyt mukana on noin 30 toimialaa ja lähes toinen mokoma sopimusaloja.

Liitossa ja sen tutkimustyössä otetaan Anttilan mukaan nykyisin huomioon myös itsensätyöllistäjät, yksinyrittäjät, keikka-, vuokra- ja monialatyöläiset ja muut ”epätyypillisten” työsuhteiden tekijät, joita alkaa olla etenkin rakennusalalla enemmistö.

– Käännettä parempaan odotetaan yhä. Myös viime vuonna oltiin taantumassa, Anttila tiivisti.

LIITON PÄÄEKONOMISTIN Timo Eklundin mukaan varsinaista kasvua on odotettu kaksi vuotta. Hän kommentoi olleensa ”kymmenkunta kertaa väärässä” arvioidessaan, että pahin kuoppa on takana ja käänne parempaan tapahtuu.

Eklund painotti, että vaikka vientiteollisuuden painoarvo ei ole enää yhtä suuri kuin aiemmin, ilman sen käännettä muukin talouskasvu antaa Suomessa odottaa itseään. Käänne taas edellyttää investointeja.

– Teollisuudessa kotimaan kulutuksen ja kysynnän sakkaaminen ei vaikuta niin radikaalisti kuin muilla aloilla; Ukrainan sota ja tullipolitiikka taas vaikuttavat enemmän. Kotimaassa toimintaympäristöä on kuitenkin muokattu niin paljon elinkeinoelämän ja yritysten toiveiden mukaiseksi, että on vaikea nähdä, koska täällä satsataan investointeihin ja tuotekehitykseen, jos ei nyt.

TEOLLISUUSLIITTO ennustaa metalli- ja kemianteollisuuteen ensi vuodelle kolmen prosentin kasvua. Metallissa veturina toimivat telakka- ja puolustustarviketeollisuus, ja myös elektroniikkapuolen näkymät ovat Eklundin mukaan vastoin yleisiä luuloja hyvät. Kemiapuolella voimakasta kasvua tuo lääketeollisuus.

Puutuoteteollisuus on liiton mukaan toipunut hitaasti koronasulkuvuosien romahduksesta, ja vuodelle 2026 ennustetaan kahden prosentin kasvua.

Teollisuusliiton mukaan Suomen kilpailukyky on kovasta kansainvälisestä kisasta huolimatta kunnossa, ja koko kansantalouden ostovoimalle tarpeelliset palkankorotukset eivät sitä kaada; ne ovat olleet pienempiä kuin kilpailijamaissa. Suomen paljonpuhuttu palkkataso on ylipäätäänkin EU:n keskiarvoa tai sen alle.

Eklund muistutti suomalaisen teollisuuden valteista: korkeasta koulutus- ja jalostustasosta, edullisesta ja puhtaasta energiasta ja vihreän siirtymän tarjoamista mahdollisuuksista.

Ne eivät kuitenkaan realisoidu kasvuksi itsestään.

– Jo olemassa olevien tuotteiden laatu, kehitys, kustannustehokkuus ja tuotantotavat ovat kunnossa, mutta uusissa tuotteissa ja tavoissa ollaan selvästi jäljessä muista Pohjoismaista, etenkin palvelutoimialoilla, hän kertasi.

Oma lukunsa on markkinointi, johon insinöörijohtovetoisessa Suomessa ei vieläkään osata tai haluta satsata. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset teollisuus- ja teknologiayritykset käyttävät markkinointiin keskimäärin vain 1-2 prosenttia kokonaisbudjetistaan, ja siinäkin kuvitellaan usein digimainonnan riittävän – vaikka samaan aikaan myönnetään, että vähäinen tunnettuus ja kontaktit ovat yksi suuri kansainvälisen kasvun este.

– Kyllä se vieläkin on vähän niin, että täällä ei osata ottaa asiakkaan preferenssejä tosissaan. Finanssikriisin iskiessä vuonna 2008 Suomessa säästettiin leikkaamalla markkinointibudjetteja entisestään, kun Ruotsi ja Tanska tekivät päinvastoin. Yritykset näkivät, että juuri siinä tilanteessa pitää olla aktiivinen ja läsnä, hakea uusia vientimarkkinoita ja -ostajia, Timo Eklund myöntää.

EU:N HITAUS poliittisessa päätöksenteossa ja ”sattumanvaraiset” kompromissit ovat Eklundin mukaan riesa teollisuudelle, vaikka unionin rahoitusvälineet ja -markkinat tarjoavat myös mahdollisuuksia.

Kiina taas toimii ei-demokraattisena valtiona monissa asioissa omilla säännöillään, mutta on yhä vientivetoinen talous. Se myös tekee koko ajan parempia tuotteita satsaten jatkuvasti koulutukseen ja innovointiin.

– Yhdysvalloista en olisi niin huolissani. Se yrittää Trumpin hallinnon johdolla kääntää kelloa taaksepäin ja saada valmistavan teollisuuden takaisin maahan muun muassa aggressiivisella kauppa- ja tullipolitiikalla. Se tila ei kuitenkaan ole ikuinen, vaikka haittaakin tällä hetkellä, Eklund kommentoi.

LOKAKUUSSA Suomen työttömyysasteen trendiluku eli kausi- ja satunnaisvaihtelusta poistettu työttömyysprosentti oli 10,3 prosenttia ja korkein vuosikymmeniin. Toinen lahjomaton mittari ovat kuntien työllisyyspalveluissa olijat: maassa oli 313 627 työtöntä työnhakijaa, ja määrään on tullut vuodessa lisäystä 10 prosenttia.

Pitkäaikaistyöttömiä on jo lähes 133 000, mitä myös Teollisuusliitossa pidetään huolestuttavan korkeana lukuna, samoin alueellista eriytymistä.

– Työllisyyspalveluja ja kuntouttavaa toimintaa ei käytännössä ole kaikissa kunnissa tarjolla, töistä puhumattakaan. Ikäsyrjintä irtisanomismenettelyissä, rekrytoinneissa ja osatyökykyisten sysääminen täyteen työttömyyteen ovat asioita, joita Suomen väestöpyramidilla ei luulisi olevan varaa jatkaa, Anu-Hanna Anttila muistutti.

Teollisuusaloilla rakennetyöttömyys koskee erityisesti niin sanottuja muutosaloja, kuten puutuote- ja painoalaa.

Pitkäaikaistyöttömyys taas on yleisintä metalliteollisuudessa ikääntyvillä tekijöillä, joista moneen vuosikymmenten raskas fyysinen työ on jättänyt jälkensä.

Liiton tutkimuksen mukaan etenkin nykyhallituksen läpiajamat rakenteelliset muutokset tuottavat korkeita työttömyyslukuja, ketjuuntuvia ja pitkittyviä työttömyysjaksoja ja ajavat alas julkisen sektorin ja kolmannen sektorin työpaikkoja.

– Näkemykseni mukaan näin on tuotettu hyvinvointiyhteiskunnan kolmas vaihe, jossa vuosikausia ja -kymmeniä supistetut palvelut siirretään yhteiskunnalta ja kolmannelta sektorin yksityisten yritysten hoidettavaksi, Anttila tiivisti.

Anttilan mukaan niin sanotuissa duunariammateissa eniten työttömyys lisääntyi palvelu- ja myyntityössä. Kausivaihtelutyöttömyydessä aletaan olla pahimman koronasulkuvuoden 2020 tasolla. Positiivista on, että Teollisuusliiton aloilla kokoaikaisesti lomautettuna olijoiden määrä on vähentynyt.

YLEISELLÄ tasolla työllisyyskysymyksessä on huomionarvoista, että teollisuudessa työntekijämäärä on tehtaiden sulkemisesta ja muista isoista irtisanomispiikeistä huolimatta pysynyt Suomessa vuosina 2015-2025 lähes ennallaan.

Toisin kuin monilla muilla aloilla, teollisuusyritykset eivät siis ole säästäneet itseään ja toimintojaan hengiltä pyörittämällä ikiliikkujana toistettua yt-menettelyä ja muita niin sanottuja säästötoimia, joiden jälkeen yhä vähemmällä tekijämäärällä oletetaan saavan aikaan yhä enemmän, uutta ja parempaa.

Kymmenen vuotta sitten teollisuuden työntekijöitä oli 264 400, nyt 271 900. Timo Eklundin mukana luvussa ovat Suomessa asuvat ja tänne veronsa maksavat tekijät.

– Alojen sisällä ylempiä toimihenkilöitä tullut lisää suhteessa työntekijöihin, mutta heitä myös irtisanotaan enemmän, hän huomautti.

Työmarkkinoilla teollisuuden haasteet ovat tuttuja: ammattikoulutuksen vaikeudet, alan heikko vetovoima nuorten keskuudessa, kohtaanto-ongelmat ja muuttuvat osaamisvaatimukset.