Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kolumnit

27.5.2025 08:59 ・ Päivitetty: 27.5.2025 11:54

Verot vai henki? Valittiin mikä keino tahansa, lopulta jonkun täytyy vähentää omaa kulutustaan

Kalevi Sorsa -säätiö

Euroopassa ihmetellään, miten Euroopan unionin kaavailemat 800 miljardin euron sijoitukset yhteiseen puolustukseen rahoitettaisiin.

Janne M. Korhonen

Yksi jos toinenkin poliitikko Naton pääsihteeristä Mark Ruttesta alkaen on jo ilmoittanut, että jälleen kerran leikattava täytyy löytää sosiaalimenoista.

Tarve investoinneille on huutava. Jälleenvarustelun rahoittaminen hyvinvointivaltioita entisestään leikkaamalla olisi kuitenkin vaarallinen virhe. Sen seurauksena Eurooppa todennäköisemmin heikkenee kuin vahvistuu.

Yhteinen puolustus hyödyttää ennen kaikkea Venäjän naapureita.

ITSEKKÄÄN realistisesti katsoen: Venäjä ei ole sotilaallinen uhka Puolaa lännempänä asuville.

Kremlin tankit eivät tule jyräämään Berliinin kaduilla tai kastelemaan telaketjujaan Atlantissa. Yhteinen puolustus hyödyttää ennen kaikkea Venäjän naapureita.

Kremlin ja oligarkkien uhka demokratialle ei välttämättä liikuta tarpeeksi leikkauksiin ja vyönkiristyspolitiikkaan vuodesta 2010 saakka pettyneitä äänestäjiä.

Mitä kauemmaksi Venäjästä mennään, sitä helpompaa poliitikkojen on asettaa oman kansan hyvinvointi vastakkain Ukrainan tukemisen ja Venäjää vastaan varustautumisen kanssa.

Jälleenvarustelu ei myöskään ole ainoa investointi, jota Euroopassa nyt tarvitaan. Tarvitsemme esimerkiksi vihreän siirtymän Venäjä-riippuvuuksia katkovia investointeja.

Yhteinen puolustus, talouden siirtymä kestävälle pohjalle, ja ilmastonmuutoksen hillintä ovat Euroopan turvallisuuden keskeisiä rakennuspalikoita. Mitään niistä ei ole varaa laiminlyödä.

Poppakonsteja ei ole.

MUTTA mitä tapahtuu, jos tarvittavat sadat miljardit maksatetaan jo nyt vaikeuksissa olevilla köyhillä ja keskiluokalla?

Leikkaukset palveluista ja sosiaaliturvasta pienten, perifeeristen maiden hyväksi antaisivat Kremlin pyrintöihin suopeasti suhtautuvalle laitaoikeistolle ja muille populisteille valtavan vaaliaseen.

Viimeistään seuraava kriisi ajaisi etenkin Venäjästä kaukaiset maat tinkimään yhdessä sovitusta – ja kenties tekemään diilejä Kremlin kanssa.

Suomen ja Baltian turvallisuudelle tällainen kehityskulku olisi hyytävän vaarallinen. Kestämättömälle pohjalle pystytetty puolustuksen kulissi todennäköisesti heikentäisi Euroopan turvallisuutta enemmän kuin vahvistaisi sitä.

USKOTTAVAN puolustuksen rakentamiseen on kyettävä sitoutumaan.

Vahva Eurooppa voidaan rakentaa vain sosiaalisesti ja ekologisesti kestävälle pohjalle. Tämä tarkoittaa muun ohessa kustannusten reilua jakamista.

Poppakonsteja ei ole. Julkiset investoinnit voi rahoittaa vain veroilla, velalla tai rahaa painamalla. Valittiin mikä keino tahansa, lopulta jonkun täytyy vähentää omaa kulutustaan.

En näe muuta kestävää vaihtoehtoa kuin periä leijonanosa Euroopan turvallisuuden kustannuksista niiltä, jotka ovat vuosikymmenien vakaudesta ja tekemättä jääneiden investointien mahdollistamista matalammista veroista eniten hyötyneet.

On vain reilua, että viimeisen omaisuudensuojan ylläpidosta maksavat selvästi enemmän ne, joilla suojattavaa omaisuutta eniten on.

Kirjoittaja on kestävyysteemoihin erikoistunut erikoistutkija ja yhteiskunnallinen keskustelija

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU