30 vuotta sitten Suomi sekosi, kun Leijonat otti Globenissa ensimmäisen miesten maailmanmestaruuden. Siitä ja Curt Lindströmistä käynnistyi myös kehitys, jossa kiekkovalmentajista tuli kysyttyjä puhujia ja kouluttajia yritystilaisuuksiin, ja politiikassa heidän nimensä ovat haluttua valuuttaa tukijoukkoihin.

Jääkiekkotermit, -vertaukset ja -sanonnat ovat pesiytyneet myös politiikan kieleen. Siellä vilisee nykyisin joukkuetta, luottopakkeja, taklaamisia ja omia maaleja.

Aiemmista Leijona-luotseista niin Hannu Aravirta, Erkka Westerlund kuin Jukka Jalonen ovat vähintään epävirallisesti naureskellen myöntäneet, että joskus heistä on tuntunut ”hieman hölmöltä” luennoida suuryrityksissä johtoryhmille tai sadoille ihmisille, jotka taputtavat kädet punaisena.

Myös tällä kaudella Leijonien päävalmentajana aloittanutta Antti Pennasta aihe hymyilyttää. Suurelle yleisölle hän on vielä tuntemattomampi, mutta erilaiset puhetilaisuudet ovat tulleet jo tutuiksi.

Aiemmin Pennanen seurasi politiikkaa aktiivisesti, nykyään vähemmän. Monen muun tavoin Leijona-luotsi haluaa nostaa esiin vastuun: sanoista, kommunikaatiosta, puhe- ja käytöstavoista.

– Se koskee tietysti kaikkia meitä aikuisia, mutta erityisesti vallan huipulla olevia. Lapset ja nuoret kuulevat sen, ja poliittinen puhe vaikuttaa kaikkineen siihen, mitä yhteiskunnassa pidetään hyväksyttävänä.

Jäähalli ja koko joukkue- ja huippu-urheilu on oma maailmansa, hyvässä ja pahassa.

Onko siellä toimivia oppeja edes järkeä yrittää siirtää niin sanottuun normaaliin työelämään – tai politiikkaan?

– Joitain asioita kyllä, mutta olennaisempaa on, että miten ne siirretään. Konkretia on minusta tärkeintä. On turhauttavaa kuunnella 45 minuuttia puhetta, jossa vain toistellaan ylätason käsitteitä eikä mitenkään avata, miten ne voitaisiin siirtää käytäntöön ja kuulijoiden työhön ja elämään, Pennanen muotoilee.

– Mutta kyllä johtamiskysymyksissä, paineiden kestämisessä ja siinä, miten saada ihmiset toimimaan yhdessä, voi nähdä yhtäläisyyksiä valmentamisessa ja politiikassa.

ANTTI Pennanen on opiskellut psykologiaa, puhunut paljon pelin ja pelaajien henkisestä puolesta ja käyttänyt jopa sanaparia ”turvallinen tila”, joka ei ensimmäiseksi tule mieleen jääkiekosta puhuttaessa.

Se tarkoittaa tässä toki ilmapiiriä ja ympäristöä, jossa pelaajat uskaltavat mennä rajojensa yli, olla omia itsejään eivätkä pelkää epäonnistumista, mutta saako päävalmentaja itselleen vastaavaa tilaa?

– Se on hyvä kysymys. Ei se tavallaan ole mahdollista, koska vaikka pelaajat ovat kentällä, suorittavat ja pelaavat, valmentajana kantaa koko joukkueen kokemuksia ja vastuuta tuloksista. Yksilöt ovat tärkeitä, mutta jääkiekko on kuitenkin joukkuepeli: siinä mennään eteenpäin vuorovaikutuksessa yksilöiden kanssa niin, että yritetään yhteistyöllä saada paras mahdollinen lopputulos.

– Näkisin, että kun valmentajan tehtävä on tukea pelaajia, hänellä on hyvä olla oma tukiryhmä – oli se sitten joukkueen johtoryhmää tai muita ihmisiä, joiden kanssa voi käydä asioita läpi.

Pennanen sanoo pyrkivänsä keskittymään vain hetkeen ja siihen, mihin pystyy itse vaikuttamaan.

– Niitä muita asioita, joihin ei pysty, täytyy vain sietää. Kritiikki, spekulaatiot ja kyseenalaistaminen kuuluvat ammattiin, mutta ehkä vaikeinta on, ettei pysty puolustamaan itseään; se on tietty epäoikeudenmukaisuuden kokemus. Julkiseen tappeluun ei kuitenkaan auta lähteä, se on loputon suo.

HELMIKUUN 4 Nations -huipputurnauksessa Suomi jäi neljänneksi, mutta tärkeimpänä pidettiin ennakkoon Pennasen ensikontaktia moniin NHL-pelaajiin, sikäläiseen toimintaympäristöön sekä tiiviiseen turnaustahtiin, jossa ei ole aikaa hinkata yksityiskohtia tai kelailla loputtomiin videoita. Seuraavat olympialaiset tulevat vastaan yllättävän äkkiä.

Vaikka Pennanen on toiminut aiemmin maajoukkueen apuvalmentajana ja Nuorten Leijonien päävalmentajana, asema A-maajoukkueen ykkösenä on monella tapaa eri juttu. Julkisuus, eri suunnista tulevat paineet, pelaajien luottamuksen lunastamisen tärkeys ja aikaikkuna, jossa kaikkeen voi ja pitää reagoida, ovat toisella tasolla.

– Pitäisi varmaan kysyä pelaajilta, mutta minulle jäi hyvä kokemus yhteistyöstä 4 Nationissa heidän kanssaan. Aina on asioita, joihin osaa valmistautua ja niitä, joihin ei osaa. Tietysti hyvä alku on tässä tilanteessa tärkeämpi, kuten oli myös Karjala-turnauksessa, Pennanen vastaa.

Marraskuun voitokkaaseen ensiesiintymiseen perinteisessä kotiturnauksessa kasattiin ajankohtaan nähden harvinaisen kovatasoinen ja nimekäs ryhmä, joka pelasi epätavallisenkin hyökkäysvoittoisesti, fyysisesti ja räyhäkkäästi.

On osin kyökkipsykologiaa, missä määrin Pennanen mahdollisesti halusi hyvän tulosalun ohella tehdä pesäeroa ja näyttää, ettei hän ole jäänyt oppi-isänsä Jalosen puolustusvoittoisen ja riskejä välttävän pelitavan vangiksi.

On silti selvää, että Pennanen, 46, on mitä suurimmassa määrin vierumäkeläiseksi kutsutun suomalaisen valmennuskulttuurin edustaja. Vaikeudet Ilveksen peräsimessä toissakaudella ja julkisissa esiintymisissä herättivät epäilyksiä, onko hän valmis tai ylipäätään oikea valinta Suomi-kiekon näkyvimpään pestiin.

JOUKKUEURHEILUSSA on sanonta, jonka mukaan on vain kahdenlaisia valmentajia: niitä, jotka ovat saaneet potkut ja niitä, jotka tulevat ne saamaan. Ensimmäiset ovat usein pahimmat, mutta ne voivat myös viedä eteenpäin.

Antti Pennasen mukaan eniten häneen uraansa vaikuttanut yksittäinen tapahtuma oli erottaminen HIFK:n valmennustiimistä tammikuussa 2013.

– Häpeä, riittämättömyyden kokemus, viha ja muut tunteet aaltoilivat silloin monta viikkoa, kuukausiakin. Mutta kun niistä pääsee yli, ymmärtää ja oppii monta asiaa.

Sittemmin Pennanen on saavuttanut päävalmentajana kaksi Mestis-mestaruutta Mikkelin Jukureissa (2015 ja 2016), Suomen mestaruuden HPK:ssa (2019) ja MM-pronssia Nuorten Leijonien kanssa (2021). Vuoden 2019 aikuis-Leijonien mestariryhmässä hän toimi apuvalmentajana.

Oletko nyt elämäsi suurimman haasteen edessä?

– No en: tämä on iso haaste, mutta kyllä elämän tärkeimmät asiat liittyvät ihan muuhun kuin jääkiekkoon. MM-kisoissa mennään kuitenkin vaan kentälle ja yritetään voittaa enemmän lätkäpelejä kuin hävitä. Täydellistä onnistumista ei tule koskaan, mutta matka sitä kohti voi olla isompi juttu.