Uutiset
9.5.2025 12:02 ・ Päivitetty: 9.5.2025 12:02
Yllätyskäänne SDP:ssä: kolmas nimi lähdössä apulaispormestarikisaan Helsingissä
Kilpailu kaupunkiympäristön apulaispormestarin pestistä Helsingissä on saamassa yllätyskäänteen. Ehdolle on asettumassa kolmaskin nimi.
Helsingin kaupunginvaltuustoon huhtikuun kuntavaaleissa takaisin noussut Antti Vuorela (sd.) kertoo Demokraatille perjantaina saaneensa pyyntöjä asettua ehdolle ja vastanneensa myönteisesti.
Vuorela kertoo, että hänet on asettamassa ehdolle hänen oma yhdistyksensä Tapanilan Työväenyhdistys ry, mutta asiasta tehdään varsinainen päätös yhdistyksen johtokunnan kokouksessa ensi maanantaina.
Vuorela kertoo päätökseensä lähteä kisaan mukaan vaikuttaneen muun muassa sen, että moni tunnettu SDP:n helsinkiläispoliitikko on kieltäytynyt. Kuntavaalien sosialidemokraattisista ääniharavista Helsingissä muun muassa Eveliina Heinäluoma on kertonut tavoittelevansa muuta tehtävää.
– Minulla on tähän sopiva koulutus, laaja työkokemus liikennealalta ja 30 vuoden kokemus kunnallisesta päätöksenteosta. Tehtävä kiinnostaa ja motivaatiota on, Vuorela sanoo Demokraatille.
Vuorela on koulutukseltaan rakennusalan diplomi-insinööri. Hän on toiminut aiemmin varsinaisena kaupunginvaltuutettuna Helsingissä kymmenen vuoden ajan.
Siviiliammatiltaan Vuorela on kehittämispäällikkönä Helsingin seudun liikenne HSL:ssä.
Lisää aiheesta
SDP valitsee ehdokkaansa kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestariksi Helsingin Sosialidemokraatit ry:n ylimääräisessä piirikokouksessa ensi viikon perjantaina.
Pesti on tulossa Helsingin toiseksi suurimmalle puolueelle SDP:lle.
Helsingin demarien puolueosastoilla oli mahdollisuus asettaa apulaispormestarivaaliin ehdokkaita eiliseen saakka.
Vuorelan ehdollinen tai todennäköinen mukaantulo kisaan tämän jälkeen vasta piirikokouksessa on siis jonkinlainen yllätys, mutta sääntöjen mukaan mahdollinen. Muidenkin nimien ehdolle asettaminen on siis vielä avoinna ainakin teoriassa.
TÄHÄN mennessä ehdolle on asetettu kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Johanna Laisaari ja kaupunginvaltuutettu Hilkka Ahde. Laisaaren asetti ehdolle Itä-Helsingin sosialidemokraatit ry ja Ahteen Kuljetusalan demarit ry.
Piirikokous on Helsingin Sosialidemokraattien ylin päättävä elin, johon puolueosastot voivat asettaa piirikokousedustajia jäsenmääräänsä vastaavan määrän. Piirikokousedustajia on yhteensä 129.
Huhtikuun kuntavaaleissa Ahde sai Helsingissä 2 535 ääntä, Laisaari 867 ääntä ja Vuorela 752 ääntä. Kolmikko valittiin Helsingin valtuustoon.
Virallisen valinnan apulaispormestarista tekee Helsingin kaupunginvaltuusto.
Ahde ja Laisaari olivat molemmat ehdolla apulaispormestariksi myös kaksi vuotta sitten, kun tuolloin tehtävää hoitanut Nasima Razmyar palasi eduskuntaan. Ahde hävisi tuolloin ratkaisevan äänestyksen Laisaarelle, joka valittiin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestariksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Uutiset
9.5.2025 07:09
Kisa SDP:ssä: He ovat ehdolla apulaispormestariksi Helsingissä