Kun ukrainalainen räjähdedrooni harhautuu Suomen puolelle ja muodostaa hengenvaaran ympärilleen, panikoituvatko putoamisalueen asukkaat?

Näköjään eivät. Mitä lähempänä ja konkreettisempana uhka on, sitä lakonisemmin ihmiset suhtautuvat.

Median haastattelema Kouvolan Oravalassa asuva Antti Syrjänen, jonka tontille yksi drooneista rysähti, määritteli parilla lauseella mitä tarkoittaa suomalainen resilienssi.

– Tohonhan se tuli se drooninpaska, Syrjänen sanoi MTV:lle ja kertoi miltä lentolaitteen romut olivat näyttäneet, kun hän sen löysi.

Antonov-lennokissa voi olla 50 kilon taistelukärki, jonka teho vastaa asiantuntijain mukaan kymmenen tykistökranaatin räjähdysvoimaa.

– En ainakaan vielä sankarihautaan päässyt, Syrjänen virnuili Yleisradiolle.

Eikä tässä kyse ole yksittäistapauksesta tai erillissisusta. Vähän kauempana putoamispaikan tienoilla asuva hevostilallinen Päivi Kähkönen osoitti samaa asennetta.

Ylen mukaan hän kuuli lennokkia etsineen hävittäjän melua, ja kävi sitten kaikessa rauhassa katsomassa, miten hevoset voivat.

– Tulevat turhan lähelle, hän pohti lennokeista Ylelle. Ei kauhistelua, ei liioittelua, pelkkä toteamus.

TÄMÄ MAALAISJÄRKI, kaupunkinokkeluus ja elämänasenne korjaavat sen, mitä poliitikoilta (tai uutisankkoja julkaisseelta medialta) kriisiaikojen hoidosta puuttuu.

Puolustusministerin esimerkiksi syyskuussa 2025 ja viimeksi 25. maaliskuuta jämerällä äänellään toistamat vakuuttelut Suomen mainiosta droonivalmiudesta eivät vanhentuneet kovin hyvin. Lennokkeja pääsi Suomen alueelle ilman että pystyimme tekemään mitään.

Tästä mahdollisuudesta sotilaat ovat kulisseissa koko ajan puhuneet poliitikkoja realistisemmin.

Hornetit eivät ehdi kaikkialle, eikä halvan lennokin torjuminen kalliilla hävittäjällä ole aina järkevää.

Sotaväellä on paljon ammuksia syytäviä perinteisiä ilmatorjunta-aseita, joilla drooneja pystyisi pudottamaan. Sergeit, ItKK:t ja muut värkit ovat kuitenkin rauhan aikana varastoissaan. Sota-aikanakaan niitä ei riittäisi jokaiseen Kaakonkulman niemennokkaan, ei edes kaikkiin suurkaupunkeihinkaan – ja käyttäjiäkin tarvittaisiin satamäärin joka päiväksi.

Kaikkia drooniuhkia ei siten vastedeskään ehditä Suomessa havaita eikä torjua. Siihen eivät pysty suurvallatkaan, kuten Ukrainan ja Iranin sodat ovat osoittaneet.

SIKSI ”KYVYKKYYKSIEMME” liioittelun sijaan Suomen kannattaa arvostaa, tunnustaa ja kannustaa tämän maan syrjäs-antteja ja kähkös-päivejä.

Drooninpaskoja tänne rytisee vastedeskin, pahojakin vahinkoja voi tulla, mutta tällaisilla tavallisten ihmisten asenteilla elämää jatketaan. Niin täällä kuin Ukrainassakin.